keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Palmikkoa ja naavaa




Ennen joulua pähkäilin kuumeisesti mitä tekisin läheisilleni joululahjoiksi ja selailin neuleohjelehtiä.Novitan syksy 2013 lehdessä oli aivan ihana ohje palmikkoneulekauluriin. Ajattelin heti että tuo täytyy tehdä! 
Lankana käytin novitan naavaa, joka on ihanan pehmyt ja hieman pörröinen lanka. Lanka on sen verran paksua, että työ valmistui nopeasti, eikä ohjekkaan mikään vaikea ollut!


Palmikkoneulekauluri


tiistai 25. helmikuuta 2014

Siksakkia ja bambua

Oon aivan hurahtanut tuohon bambulankaan! Bambulanka on siitä hyvä kun sitä voi pestä 60 asteessa pyykkikoneessa ilman että pinta menee nukkaiseksi tai väriä irtoaisi. Soveltuu siis aivan loistavasti tiskiliinojen tekoon!Novitalla on vieläpä tosi kivoja värejä tuota lankaa. Oma lempparini on vadelmanpunainen.  

Uutena virkkaustyylinä opettelin tuon siksak virkkauksen. Aluksi katsoin vähän ohjeesta mallia, mutta sovelsin sitten tiskiliinan ohjeen itselleni mieluisaksi ja nyt näitä liinoja vaan tulee kun liukuhihnalla! :)

maanantai 24. helmikuuta 2014

Pipa

Tein taas ties kuinka monennen pipon tällä novitan pipo-ohjeella. Malli on sopiva niin aikuisen kuin lapsenkin päähän. Lankana käytin novitan hile lankaa, joka on mielestäni aivan ihanan pehmyt lanka ja mukava käsitellä.